tiistai, 18. lokakuuta 2011

syksyä :)

Pitkästä aikaa meidänkin blogissa tapahtuu jotakin :)
Edellisestä päivityksestä Selman aksakisoja 3, 6 starttia, 5 hyl ja 1 kpl 5. Tavallaan on mennyt aika hyvin meidän kisat ;) Nolla on ollut niin pienestä kiinni, mutta mikä tärkeintä Selman vauhti on niin hyvää että me päästään kolmosen radoilla hyvin ihanneaikaan :) Kinkku on vauhdissa ja tekee hienoa työtä kisoissa ja treeneissä! Kunhan vaan ei talvi ja kovat pakkaset alkaisi pian ja sotkisi meidän menoa..
Watin aksassa ollaan päästy kivasti eteenpäin. Uusi treeniryhmä, vaihtuvat kouluttajat ja monipuoliset treenit ovat olleet huippuja. Käytiin myös ensimmäisessä ulkopuolisessa koulutuksessa Kuopiossa ja Jarin koulutuksessa Joensuussa. Aika haastavia on vielä pidemmät radat meille, mutta kyllä me tästä kehitytään :) Elinan treenit on olleet mahtavia, olen saanut omaan ohjaamiseen jonkunlaista käsitystä siitä miten Watin kanssa pitäisi mennä.. toteutus on vielä ”hieman” ontuvaa :) Kontaktit ja kepit on kivassa vaiheessa, kujat saatiin nyt kotiin joten niitä päästään välillä treenaamaan kotonakin.
Muutama viikonloppu sitten oltiin molempien koirien kanssa peltojälkileirillä Joensuussa. Watin kanssa työskentelyyn sain hyviä neuvoja, tai oikeastaan vahvistusta siitä ettei me ihan metsässä olla. Koiraan pitäisi luottaa, se kun osaa homman :) Selmalle tehdään nyt vähän aikaan vaikeita, paljon ruokaa – jälkiä. Selmalle vähän haastetta hommaan.
Tottis on mennyt 2x viikkoon ryhmätreenillä. Watin seuraaminen on mennyt eteenpäin ja nyt voidaan tehdä jo hieman pidempää matkaa, vihdoinkin :) Nyt työn alla on eteentulo, nouto ja seisominen, joissa kaikissa ollaan menty kivasti eteenpäin. Noutokapun pitäminen alkaa sujua jo oikein kivasti.
Selmalle olen tehnyt luoksetulon vauhtia, noutoa ja kaukoja. Olisihan tuo jo tokokisavalmis,. Kun vaan uskaltaisin ilmoittaa sen :)
Ensi viikonloppuna olisi Korrien tottisseminaari, johon ilmoitin Watin mukaan.. mutta meillä ei oikein ole liikettä mitä mennä tekemään seminaariin, kaikki on vielä niin vaiheessa ja tiedän mitä tehdä niiden kanssa. Eli menenkin kuunteluoppilaaksi hakemaan neuvoja tulevan varalle. :)

0 kommenttia: